Taustaa

Koskaan en ole kesävaelluksillani käyttänyt sauvoja. Akkain muotihömpötyksinä niitä olen pitänyt. Joskus on valmiina löydetty puukeppi tarttunut vähäksi aikaa mukaan ja tietysti pahimpiin joenylityksiin on pitänyt katkaista rantapusikosta koivuranko, ellei sellaista ole löytynyt rannalta valmiiksi irrotettuna. Paljakassa kahluukeppejä kasvaa harvemmassa, että siellä on pitänyt vain tulla toimeen ilman.

Valokuvausta varten olen kanniskellut kymmenillä retkilläni pientä puolen kilon kolmijalkaa kinopäineen. Yleensä jalusta kulkee mukana repussa ja siellä se enimmäkseen myös pysyykin. Jos sitä sitten tarvitsee, se on niin hankala ottaa esiin, että useimmiten se jääkin repun uumeniin. Vain hyvissä oloissa, esimerkiksi leirissä jalustan ehkä jaksaa ottaa käyttöön.

Kun kameran ruuvaa kiinni jalustaruuviin, sitä ei helposti viitsi irrottaa, vaan kameraa tulee kanniskeltua jalustaan kiinnitettynä. Silloin muun kaluston käyttö on niin hankalaa, että esim kiikarointi tai videointi jää sillä kertaa tekemättä.

Kevyen jalustan haittana on myös sen vaatimaton korkeus. Läheskään silmän korkeudelle kamera ei yllä, vain vähän yli metriin. Joskus suunnittelin jatkoputken tekemistä keskiputkelle, mutta sellaisen kanssa tavanomaiset käyttöönotto-ongelmat eivät olisi poistuneet.

Sauvajalusta

Sitten sattumalta löysin netistä sivun Trekpodista¹). Se näytti täyttävän toiveeni jalustasta, joka olisi korkeampi ja helpommin käytettävissä kuin vanha kolmijalkani. Kivelän Petri lähetti sauvan kokeiltavakseni. Viime kesänä sauva kulki mukana lyhyillä viikonloppu- ja melontareissuilla ja lopulta myös viikon vaelluksella pohjois-Ruotsissa.

Seuraavassa kokemuksiani sauvajalustan käytöstä. Tekniset tiedot löytyvät valmistajan ja maahantuojan sivuilta.

¹) Linkki ei enää toimi.

Ominaisuudet

Trekpod koostuu seuraavista osista: kolmijalka, kaksi sisäkkäin menevää runkoputkea, kahva rannelenkkeineen, pieni magneetilla varustettu kuulapää ja siihen kiinnittyvä irtonuppi. Lisäksi mukana toimitettiin varusteistukoita sekä magneettiliitoksen mekaaninen varmistushela.

Ensimmäiseksi lähti varusteista nuppi, eli jätin sen kotiin. Oletin nupin olevan helposti irtoavana osana jatkuvassa hukkaamisvaarassa ja sitä paitsi minulle tuli heti ongelma mihin nupin laittaisin silloin, kun sen tilalle pitäisi istuttaa kamera. Enkä ymmärrä edelleenkään, mihin mokomaa rumaa nuppia yleensä tarvitaan.

Kahvakin pitäisi minusta palauttaa uudelleen suunniteltavaksi vanhahtavan muotoilunsa takia. Omille pikku kätösilleni se tuntuu hiukan liian paksulta, mutta ehkä siihen tottuu. Tässä suhteessa Trekpodin halvemman II-mallin kahva on kuvissa ohuemman ja paremman näköinen. Myös kakkosen kelonharmaa anodisointi olisi enemmän minun mieleeni.

Kolmijalka

Niin kuin voi arvatakin, kepin hento kolmijalka ei voi olla kovin tukeva. Koko sauva kameroineen huojuu helposti sen varassa. Kolmijalkaisuus onkin vain vaihtoehtoinen ominaisuus sille, että sitä ei olisi ollenkaan. Se ei yritäkään kilpailla tukevuudessa oikean jalustan kanssa.

Omassa tarkoituksessaan Trekpodin kolmijalkaa on suhteellisen kätevä käyttää. Tarranauha vain auki ja jalat levälleen. Jaloissa ei ole erillissäätöä, mutta vinolla alustalla voi alarinteen puolimmaista jalkaa potkaista sisemmäksi, niin sauvan saa nopeasti pystysuoraan asentoon.

Jalkojen päissä olevat "kumitassut" (Rubber Foot) ovat mielestäni ennemminkin jotain muovia, eikä niitten pito märillä kivillä ole kovin kehuttava. Yllätyksiä ei silti sattunut, kun sen osasi ottaa huomioon. Jalkoja yhteen niputtava Velcro-nauha (Leg Strap) taitaa olla ensimmäinen komponentti, joka sauvasta menee vaihtoon. Nauhan tarrapiikit kuluivat silminnähden viikon aikana, mutta niitten tartuntakyky näyttää toistaiseksi vielä riittävän. Nauhanpätkää saa varaosana huikeaan 6 taalan hintaan, samoin kuin tassuja $4 per kappale.

Kolmijalan tassujen kunto viikon kivikoissa taluttelun jälkeen.

Korkeussäätö

Sauvassa on keskellä kiristettävä kierreholkki, jolla teleskooppisen korkeussäädön voi lukita. Sen pito on aivan riittävä, kun sen tekee ohjeen mukaisesti. Kierreholkin lukitus ja varsinkin avaaminen on kuitenkin pirullisen jäykkä ja vaatii kaksi kättä. Siksi säätöä onkin kovin kömpelö käyttää.

Kävelysauvana pituuden pitäisi itselläni olla säädettynä 130 senttiin, kun taas kuvausasennossa tarvitaan sauvan koko käytettävissä oleva pituus, 155 cm. Pituutta saisi olla vähän enemmänkin. Monesti pituutta joutuisi yhtenään sahaamaan näitten kahden mitan välillä, jos se olisi vain yhtään helpommin tehtävissä. Siihen tarvittaisiin ehdottomasti pikalukitus, jota voisi käyttää yhdellä kädellä. Sellainen olisi myös helposti toteutettavissa esim kuulalukituksella.

Kehitysehdotus

Tarjosinkin valmistajalle Petri Kivelän kautta paria ideaa cad-kuvineen kaikkineen yhden käden pikalukituksen toteuttamiseksi, mutta ehdotukseni sai tylyn vastaanoton: "Thanks for the feedback, and thanks also to your friend who obviously spent some time on his suggestions." Tom McKasson, Trek-Tech.

Siinä kaikki. Ei mitään muuta kommenttia. Ei sitten. Tom McKasson ei ilmeisesti pitänyt korkeuden pikasäätöä tarpeellisena. Itse olen toista mieltä. Kuulalukitus lisäisi oleellisesti myös sauvan kuormitettavuutta. Kustannuksetkaan eivät olisi kovin kohtuuttomat.

Luovuinkin sitten korkeuden alituisesta säätämisestä sen hankaluuden takia. Vaelluksella pidän kepin kävelyasennossa eli 130 sentissä. Jyrkässä ylämäessä vähän lyhempänä, alamäessä, rakassa ja joenylityksissä pidempänä. Sen sijaan, että kuvausta varten säätäisin kepin korkeammaksi, pyrin katsomaan sen alle jonkin korokkeen, kiven tai mättään, ja saan näin korkeuden paremmin sopivaksi. Näin menetellen kuvauspaikkaa vain ei pääse aivan vapaasti valitsemaan.

Magneettikiinnitys

Paras ominaisuus Trekpodissa on mielestäni kuulapäähän liittyvä pikakiinnitys. Kepin kanssa käytettävien kameroitten tai kiikarien jalustakierteeseen kierretään jokaiseen oma helansa, joka nappaa tukevasti kiinni magneettiin. Näin jalustalle kiinnitettävää kalustetta voi vaihtaa, irrottaa ja kiinnittää niin helposti, että sitä todellakin tulee käytetyksi. Vasta tällä ominaisuudellaan Trekpod lunastaa paikkansa varteenotettavien retkivarusteiden joukkoon.

Neodyymimagneetti osoittautui niin pitäväksi ja luotettavaksi, etten nähnyt syytä käyttää vakiovarusteena toimitettua varmistushelaakaan. Sen verran vain yleensä varaudun mahdollisen kolahduksen aiheuttamaan irtoamiseen, että pidän kiinni kameran kaulahihnasta liikkuessani kamera kepin nokassa.

Kuvaavaa on, että jos vastakappaleen antaa napsahtaa magneettiin kiinni ilman kameraa, niin pelkin näppivoimin sitä ei enää saa irti. Siihen tarvitaan vipuvarreksi kamera. Magneetin vastakappaleita saa kahdella eri kiinnitysvoimakkuudella. Kevyempi kalusto pysyy kiinni vähemmälläkin, eikä pokkarin mahdollista muovikierrettä tule rasitetuksi liikaa. Esimerkiksi 700-grammaiselle videokameralle riitti heikompi, kun taas reilun kilon järkkärille sopi magneetin vahvempi kiinnitysvaihtoehto. 

Käytettävyydestä

Monopod rauhoittaa kummasti videokuvaakin.

Mitä hyötyä on varusteesta, jota ei tule käytetyksi? Ei tietysti mitään. Trekpodia viitsii käyttää jalustana, koska se on niin helppoa. Vauhdissa kesken vaelluksen, rinkka selässä, väsyneenä ja kurjassa säässä. Silloin jonkinlaista jalustaa eniten juuri tarvitaankin. Sauva on koko ajan käsillä ja kaulasta riippuvan tai olkalaukusta siepattavan kameran napsautus kuulapään nokkaan käy kuin ajatus. Monopodina Trekpod vakauttaa video- tai stillkameraa vaikka keppi olisi ilmassakin, varsinkin kolmijalka levitettynä.

Riippuu tietysti käyttötarkoituksesta ja -tavasta, minkälaista jalustaa valokuvaava retkeilijä pitää parhaana. Trekpod soveltuu huonosti esim makrokuvaukseen matalalta. Itselläni painopiste on kevyessä dokumentoinnissa, jossa pyrin vain saamaan muistoja talteen retken kaikissa vaiheissa. Silti sekaan sattuu joskus otoksia, joita haluaisi suurentaa vaikka seinälle ripustettavaksi. Silloin on merkitystä sillä, kuinka laadukas kuva sillä hetkellä on tullut huitaistuksi. Kameran liikkuminen valotuksen aikana kun on monesti pahin kuvan laadun tuhoaja.

Lopuksi

Lasse

Tämä Ameriikan ihmesauva on melko painava, se ei korvaa kunnon kolmijalkaa ja sen korkeutta on ärsyttävän kömpelö säätää. Silti sillä on ominaisuus ylitse muiden: Sitä todella tulee käytetyksi sekä videon että valokuvan laadun parantamiseen. Siksi siitä tuli varuste, joka ilman muuta lähtee tästä lähtien mukaan kesävaelluksilleni.

Sitäpaitsi käypihän tuo jonkinlaisesta vaellussauvastakin.

Jälkikäteishuomautuksia

Jo ensimmäisen pitemmän reissun lopulla jalkoja yhteen niputtavan Velcro-nauhan eli Leg Strapin pito alkoi loppua. Se kului nopeasti piikittömäksi, eikä tarttunut enää itseensä. Seuraavan retken aikana jouduin sitomaan jalat narulla nippuun.

Valitin asiasta myyjälle, Kivelä Outdooriin. Yritys on lopettanut tuotteen edustuksen ja eikä mielestään enää vastaa takuusta. Minua kehotettiin kääntymään valmistajan, TrekTechin puoleen. Lähetin sinne 29.11.2008 sähköpostia, missä kysyin varaosaa luvatun elinikäisen takuun perusteella. Odottelen vastausta edelleenkin.

Ratkaisin nauhatilanteen tilaamalla kaksipuolista Velcroa ulkomailta (kun Suomesta sitä ei löytynyt) ja tekemällä pätkän itse. Ja taas toimii. Muita osia on vielä rajoitetusti saatavana Kivelä Outdoorista. Amerikan TrekTech on hinnoitellut varaosatoimitustensa lähetyskulut Suomeen sellaisiksi, ettei sieltä käytännössä voi tilata mitään.

Takaisin Talvitelttailuun